KHO:2002:23
- Asiasanat
- Perusoikeudet, Yksityiselämän suoja, Kotirauha, Yleiskäyttöoikeus, Jokamiehenoikeus, Kalastusasia, Viehekalastus, Viehekalastuskielto, Haitta tai häiriö, Liiallisen häirinnän estäminen, Viranomaisen valitusoikeus
- Tapausvuosi
- 2002
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1901/3/00
- Taltio
- 440
A oli tehnyt työvoima- ja elinkeinokeskukselle kalastuslain 11 §:n 2 momentin mukaisen hakemuksen,jossa hän pyysi, että viehekalastus hänen omistamallaan vesialueella kielletään. Hakemustaan hän oli perustellutsillä, että oli joutunut toistuvasti pyytämään kalastuksenvalvojalta virka-apua, koska viehekalastajattulivat aivan asunnon rantaan kalastamaan eivätkä kehotuksista huolimatta poistuneet pihapiiristä. Viehekalastus alueella häiritsi kotirauhaa. Työvoima- ja elinkeinokeskus hylkäsi hakemuksen. A:n valituksesta maaseutuelinkeinojen valituslautakunta,toimitettuaan suullisen käsittelyn ja katselmuksen, osaksi kumosi työvoima- ja elinkeinokeskuksenpäätöksen ja määräsi mainitun kiellon osalle hakemuksessa tarkoitettua aluetta. A:n sekä työvoima-ja elinkeinokeskuksen valitettua valituslautakunnan päätöksestä korkein hallinto-oikeus, joka tutki myöstyövoima- ja elinkeinokeskuksen valituksen, ei muuttanut valituslautakunnan päätöksen lopputulosta. Ratkaisunsa perusteluissa korkein hallinto-oikeus viittasi muun muassa hallitusmuodon 8 §:n(969/1995) 1 momenttiin ja 16 a §:n (969/1995) 1 momenttiin jakatsoi, että kalastuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu liiallinen häirintä voikohdistua myös kotirauhaan. Jos kalastusta ei asianomaisessa kohteessa olennaisiltaosin voi harjoittaa turvautumatta kotirauhaa rikkoviin kalastustapoihin, siitä aiheutuvaa häirintääon pidettävä sanotussa momentissa tarkoitetulla tavalla liiallisena. Kalastuslaki 8 § 1 mom. (1045/1996), 11 § (1045/1996) 2 mom. ja 39 § (1045/1996)
Suomen Hallitusmuoto 8 § (969/1995) 1 mom. (Suomen perustuslaki 10 § 1 mom. )
Suomen Hallitusmuoto 16 a § (969/1995) 1 mom. (Suomen perustuslaki 22 §)
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 mom.
Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista
Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus on päätöksellään 17.11.1998 hylännyt J.S:n tekemän viehekalastuskieltoa koskevan hakemuksen.
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ratkaisu
Valituslautakunta on J.S:n valituksesta, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn ja katselmuksen, kumonnut työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöksen ja, valituksen enemmälti hyläten, määrännyt kalastuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetun viehekalastuskiellon Kirkkonummen kunnan Hirsalan kylässä sijaitsevalle Bylandetin sekä Ängeslandetin ja Åkerholmenin välisen Hirsalasundet-nimisen salmen vesialueelle, joka ilmenee päätöksen liitteenä olevasta karttapiirroksesta. Kielto on voimassa 15.7.2000-31.12.2005.
Valituslautakunta on velvoittanut Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen maksamaan valittajalle korvauksena oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkitut 20 000 markkaa viivästyskorkoineen, joka määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut siitä päivästä, jona valituslautakunnan päätös on tullut työvoima- ja elinkeinokeskukselle.
Perustelut siltä osin kuin nyt on kysymys:
Valittaja on hakenut po. läänikohtaisen viehekalastuksen kieltoa omistamalleen salmivesialueelle ensisijaisesti vedoten liiallisen häirinnän estämiseen. Valittaja on kertonut, että alueella esiintyy runsaasti häiritsevää viehekalastusta siten, että kalastaminen tapahtuu valittajan pihapiirissä aiheuttaen häirintää valittajan kotirauhalle. Kalastuslain 39 §:n antama suoja ei ole riittävä valittajan kotirauhan turvaamiseksi eikä rikossyytteen nostaminen jokaisessa häirintätapauksessa ole käytännössä mahdollista. Tämän vuoksi valittaja vaatii kalastuslain 11 §:n nojalla viehekalastuksen kieltämistä.
Valittaja on valituslautakunnassa vedonnut kalastusvalvojan antamiin valvontaraportteihin, joista ilmenee, että alueella on jatkuvasti harrastettu häiritsevää viehekalastusta. Sitä on tapahtunut valittajan pihapiirin tuntumassa ja siten, että kalastajien veneet on kiinnitetty valittajan pihapiiriin kuuluviin laitureihin ja siltaan. Kalastusta on tapahtunut jopa valittajan pihalta. Suullisessa käsittelyssä kuullut asianosaiset ja todistajat ovat myös kertoneet alueella harrastetun viehekalastuksen häiritsevän kotirauhaa, koska kalastus tapahtuu valittajan pihapiiristä jopa useita kertoja viikossa. Vain röyhkeimmistä tapauksista he ovat ilmoittaneet kalastuksenvalvojalle. Tapahtumia on ollut eniten kesällä juhannuksesta syksyyn.
Valittaja on myös vedonnut siihen, että hän ruoppaamalla aluetta on harjoittanut normaalia tehokkaampaa kalakannan hoitoa. Ellei ruoppausta olisi tehty, koko salmi olisi todennäköisesti kasvanut umpeen. Lisäksi alueella on runsaasti petokalojen kutualueita, jotka tulisi suojata.
Työvoima- ja elinkeinokeskus on vastustanut kiellon antamista vedoten siihen, ettei alueominaisuuksiltaan poikkea tavanomaisesta. Häiriö alueella on ollut satunnaista, eikä häirinnän aiheuttajista yhtäkään ole voitu nimetä. Uudellamaalla ja Kirkkonummen alueella löytyy runsaasti vastaavanlaisia alueita. Alueella suoritettua ruoppausta ei yksinään voida pitää niin merkittävänä kalakannan hoitotoimenpiteenä, että alueelle tämän vuoksi tulisi antaa viehekalastuskielto.
Alueella suoritetussa katselmuksessa valituslautakunta on todennut, että haettu kieltoalue käsittää valittajan piharannan ja sen tuntumassa olevan erittäin kapean salmen. Valittajan asuinrakennus on hyvin lähellä rantaa, missä myös sijaitsee kaksi laituria ja salmen yli menevä kapea vanha silta, joka sijaitsee valittajan saunan vieressä. Valittaja ja hänen perheenjäsenensä käyvät saunomisen yhteydessä uimassa kyseiseltä laiturilta. Alueella on kauttaaltaan erittäin hyvä näkyvyys ja alueella sijaitsevat laiturit ja silta sijaitsevat niin lähellä valittajan asuinrakennusta, että ne on luettava pihapiiriin kuuluviksi. Edelleen haetun kieltoalueen läheisyydessä sijaitsee Espoon kaupungin virkistysalue, mikä todennäköisesti on omiaan rasittamaan aluetta normaalia enemmän.
Suullisessa käsittelyssä esitettyjen lausumien ja valvontaraporttien perusteella valituslautakunta katsoo selvitetyksi, että alueella on jatkuvasti esiintynyt runsaasti häiritsevää viehekalastusta. Katselmuksessa todetun perusteella kyseinen viehekalastus on tapahtunut nimenomaan valittajan pihapiirissä ja siihen liittyvällä lähivesialueella. Valituslautakunta pitää myös uskottavana, ettei valittajalla ole keinoja estää alueella tapahtuvaa liiallisesti häiritsevää viehekalastusta. Tämän vuoksi valituslautakunta katsoo, että viehekalastuskiellon antaminen liiallisen häirinnän estämiseksi on aiheellista.
Valituslautakunta ei kuitenkaan pidä perusteltuna vahvistaa ko. viehekalastuskieltoa koko haetulle vesialueelle, vaan ainoastaan Hirsalasundet-nimisen salmen suulla olevan Åkerholmen-nimisen saaren pohjoiskärjen tasolta lähtien ja ulottuen salmen etelä-kaakkoispäässä sen ylittävän uuden yksityistien siltaan asti, kuuluen koko tämän sillan alla oleva vesialue kieltoalueeseen. Haetusta alueesta pois jää siten salmen pohjoispuolella Lottenin saaren lähivesialue ja salmen etelä-kaakkoisosassa em. sillan itäpuolelle jäävä alue, koska näiden alueiden kohdalla ei valituslautakunnan käsityksen mukaan voi aiheutua liiallista häirintää. Lisäksi valituslautakunta katsoo nykytilanteessa perustelluksi määrätä kiellon ajallisesti rajoitettuna noin viisivuotiseksi, koska tällainen määräaikainen kielto ilmeisesti vähentää sitä pitemmälläkin aikavälillä alueelle kohdistuvaa häiritsevää viehekalastusta ja koska rajoituksen lakattua mahdollisesti vielä esiintyviin vähentyneisiin häiriöihin tulisi ainakin aluksi pyrkiä vaikuttamaan ennalta estävästi puuttumalla niihin rikosoikeudellisin syytetoimenpitein. Näin olisi tähänkin mennessä ollut pyrittävä tekemään kalastuksen valvonnan toimin, mihin valittaja ei näytä voineen kuitenkaan itsevaikuttaa. Toisaalta liikenne-, rakentamis- ja asumisolosuhteet ko. salmen alueella voivat muuttua ko. viehekalastuskiellon edellytysten olemassaoloon vaikuttavalla tavalla.
Kun valittaja pääosin hakemuksensa perusteeksi on vedonnut liialliseen häirintään valituslautakunta katsoo, asian näin päättyessä, olevan kohtuullista, ettei valittaja joudu pitämään valituskulujansa kokonaan vahinkonaan, minkä vuoksi valituslautakunta harkitsee hallintolainkäyttölain 74 ja 75 §:n huomioon ottaen oikeaksi velvoittaa työvoima- ja elinkeinokeskuksen korvaamaan valittajan ko. kulut kohtuulliselta osalta eli ratkaisulauselman mukaisesti 20 000 markan määrällä.
Oikeusohjeet:
Kalastuslaki (286/1982) 11 § (1045/1996) 2 momentti ja 39 § (1045/1996)
Kalastusasetus (1116/1982) 51 b § 1 momentti (1/1997)
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 74 § ja 75 §
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:
Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus on vaatinut valituslautakunnan päätöksen kumoamista siltä osin kuin kalastuslain 11 §:n mukainen viehekalastuskielto on määrätty ja työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöksen saattamista tältä osin voimaan.
Vaatimuksensa perusteiksi työvoima- ja elinkeinokeskus on lausunut muun muassa, että niin sanottu läänikohtainen viehekorttijärjestelmä on toiminut hyvin eikä viehekalastusta ole aikaisemmin kielletty liiallisen häirinnän perusteella. Uudenmaan rannikko on maamme sulkeutuneimpia, ja rantojen rakentaminen jatkuu voimakkaana. Jos valituslautakunnan päätös jää voimaan, vastaavanlaisia kieltoalueita syntyy helposti ympäri Uuttamaata. Jokamiehen- ja yleiskalastusoikeuksien käyttömahdollisuudet supistuvat perusteettomasti sekä rannoilla että vesillä, mikä ei ole yleisen kalatalousedun mukaista.
Kalastuslain 11 §:n mukainen liiallinen häirintä tarkoittaa läänikohtaisen viehekortin nojalla kalastavien hyvin suuresta määrästä johtuvaa jatkuvaa, tarpeetonta ja kohtuutonta häiriötä. Ensisijaisesti kalastuksen aiheuttama häirintä tulee estää kalastuslain 39 §:n perusteella rikosoikeudellisin toimenpitein. Huomautuksen antaessaan kalastuksenvalvoja ei ole ottanut ylös huomautuksen saaneen henkilötietoja, mikä on aiheuttanut muun muassa sen, ettei näitä ole voitu nimetä todistajiksi. Asia on alusta lähtien pyritty ratkaisemaan kalastuslain 11 §:n mukaisella kiellolla. Liiallisesta häirinnästä esitetty näyttö ei ole luotettavaa eikä asiassa ole esitetty seikkoja, joiden nojalla kalastuslain 11 §:n mukainen viehekalastuskielto voitaisiin määrätä.
J.S. on vaatinut valituslautakunnan päätöksen muuttamista niin, että viehekalastuskielto on voimassa toistaiseksi. Toissijaisesti J.S. on vaatinut päätöksen muuttamista niin, että kielto on voimassa kymmenen vuoden ajan siitä lukien, kun korkein hallinto-oikeus on antanut asiassa päätöksensä, ja että kiellon voimassaolo tämänkin jälkeen jatkuu, jos asiassa ennen määräajan päättymistä tehdään uusi hakemus kiellon määräämiseksi, päätöksen voimassaolon jatkuessa kunnes uuteenkin hakemukseen on saatu lainvoimainen ratkaisu. Viimesijaisesti J.S. on vaatinut päätöksen muuttamista niin, että kielto on voimassa viisi vuotta siitä lukien, kun korkein hallinto-oikeus on antanut asiassa päätöksensä. Lisäksi J.S. on vaatinut valituslautakunnan päätöksen muuttamista niin, että Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa valituslautakunnassavaatimuksen mukaan. Vielä J.S. on vaatinut, että Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa 3 220 markalla laillisine korkoineen.
Ensisijaisen vaatimuksensa perusteiksi J.S. on lausunut muun ohella, että esimerkiksi Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen selvitysten ja kehittämisohjelmien valossa viehekalastus todennäköisesti entisestään lisääntyy. Siksi ei ole esitettävissä uskottavia perusteita sille, ettei kiellon lakattua palattaisi entiseen, jatkuvaan liialliseen häirintään. Rikosoikeudelliset keinot eivät ole todellinen vaihtoehto hallinnolliselle kieltopäätökselle, ja rikosoikeudellisten keinojen asettaminen hallinnollisten edelle olisi myös vastoin oikeusjärjestelmämme perusperiaatteita. Kielto ei kohtuuttomasti rajoittaisi kalastamista alueella. Viehekalastus olisi edelleen mahdollista lähes koko muun Kirkkonummen-Porkkalan kalastusalueen vesialueella ja lisäksi muulla Uudellamaalla.
Toissijaisen vaatimuksensa perusteiksi J.S. on lausunut muun ohella, että kymmenen vuoden aikana ei ole odotettavissa mitään sellaista, joka vähentäisi kiellon tarvetta. Määräys kiellon jatkumisesta, kunnes uuden hakemuksen johdosta tehty päätös on saanut lainvoiman, on välttämätön sen arvioimiseksi, ovatko olosuhteet muuttuneet niin, ettei edellytyksiä kiellon määräämiseen enää ole. Muuten kieltojaksojen väliin jää perusteeton ja useita vuosia jatkuva kausi, jona alueella ei ole voimassa täytäntöönpanokelpoista päätöstä.
Viimesijaisen vaatimuksensa perusteeksi J.S. on lausunut muun ohella, että ellei kieltoa määrätä vaaditulla tavalla ainakin viideksi vuodeksi, valituslautakunnan ratkaisu vesittyy, mikä tosiasiallisesti merkitsee päätöksen muuttamista.
Oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksensa perusteiksi J.S. on lausunut muun ohella, ettei työvoima- ja elinkeinokeskus paljoksunut hänen valituslautakunnassa esittämäänsä vaatimusta, vaan jätti vaatimuksen ainoastaan perusteiden osalta valituslautakunnan harkintaan. Kaikki vaatimuksen perusteiksi esitetyt kulut ovat olleet perusteltuja ja välttämättömiä tämän hyvin kauan vireillä olleen prosessin loppuun saattamiseksi. Suullisen todistelun esittämisestä ja katselmuksesta on aiheutunut lisäkuluja. Näihin prosessitoimiin on jouduttu yksinomaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen voimakkaasti vastustettua hakemuksen hyväksymistä ja kiistettyä asiakirjanäytön oikeellisuuden. Päätöksellä on tältä osin laajempaakin merkitystä. Häiriöstä kärsivän saadessa vain osan kuluistaan katettua ainoastaan ne, joilla on taloudellisia voimavaroja käydä oikeutta työvoima- ja elinkeinokeskusta vastaan, voivat saada alueelleen kiellon. Tämä asettaa häiriöstä kärsivät eriarvoiseen asemaan.
Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:
Valituslautakunta on antanut valitusten johdosta lausuntonsa.
Työvoima- ja elinkeinokeskus on antanut J.S. valituksen johdosta lausunnon, jossa se on todennut muun ohella, että kalastuslain 11 §:n nojalla määrätyt kiellot on annettu korkeintaan viideksi vuodeksi, koska tilanne voi kiellon edellytysten osalta vuosien myötä voimakkaastikin muuttua. Vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta työvoima- ja elinkeinokeskus on todennut alusta lähtien jättäneensä valituslautakunnan harkintaan. Kulujen korvaamista täysimääräisinä työvoima- ja elinkeinokeskus pitää kuitenkin kohtuuttomana ja katsoo, ettei valituslautakunnan päätöstä tule tältä osin muuttaa.
J.S. on antanut työvoima- ja elinkeinokeskuksen valituksen johdosta selityksen. Hän on vaatinut selityksen antamisesta aiheutuneiden kulujensa korvaamista 3 050 markalla laillisine korkoineen.
Työvoima- ja elinkeinokeskus ja J.S. ovat antaneet vastaselityksensä. J.S. on vaatinut vastaselityksen antamisesta aiheutuneiden kulujensa korvaamista 610 markalla laillisine korkoineen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. Valitukset hylätään. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta. Kiellon voimassaoloaikaa muutetaan niin, että se alkaa tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamispäivästä ja jatkuu siitä lukien viiden vuoden ajan.
2. J.S:n vaatimus hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.
Perustelut:
1. Jokaisella on kalastuslain 8 §:n 1 momentin perusteella oikeus muullakin vesialueella kuin kalastuslain 6 §:n 1 momentissa ja 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla yleisellä vesialueella harjoittaa onkimista ja pilkkimistä sekä yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä viehekalastusta, kuitenkin vetouistelua lisäksi yhdellä painovieheellä tai syvääjällä, lukuun ottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikkoja sekä niitä vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty.
Kalastuslain 39 §:n (1045/1996) mukaan kalastusta harjoitettaessa on vältettävä kaikkea sellaista, joka voi aiheuttaa rannan omistajalle tai haltijalle tarpeettomasti haittaa tai häiriötä. Kalastuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta ei saa ilman erityistä oikeutta harjoittaa viittäkymmentä metriä lähempänä selvällä merkillä varustettua, pyynnissä olevaa kiinteää tai verkkopyydystä eikä niin lähellä toisen asuttua rantaa, laituria, uimarantaa, jäätietä tai muuta niihin verrattavaa aluetta, että siitä aiheutuisi edellä tarkoitettu seuraus. Näiden säännösten, kuten muidenkin kalastusta koskevien säännösten ja määräysten, valvonta kuuluu kalastuslain 96 §:n 1 momentin sekätyövoima- ja elinkeinokeskuksista annetun lain 3 §:n perusteella muun muassa työvoima- jaelinkeinokeskuksille.
Tarpeettoman häiriön tai haitan aiheuttaminen kalastusta harjoitettaessa säädetään lisäksi rangaistavaksi kalastuslain 107 ja 108 §:ssä. Haitan tai häiriön aiheuttaminen kotirauhan suojaamassa paikassa, muun muassa pihapiiriin tunkeutumalla, säädetään rangaistavaksi rikoslain 24 luvun 1 ja 2 §:ssä.
Kalastuslain 11 §:n 2 momentin mukaan maaseutuelinkeinopiirin, nyttemmin työvoima- jaelinkeinokeskuksen, on kiellettävä lain 8 §:ssä tarkoitettu viehekalastus vesialueella, jolla tavanomaista tehokkaamman kalakannan hoidon tulosten turvaaminen, petokalojen tärkeiden kutualueiden suojeleminen tai liiallisen häirinnän estäminen taikka merilintujen pesimisen turvaaminen pesimäaikana sitä edellyttää.
Kalastuslain 11 §:n 2 momentti on säännöksenä avoin erityisesti sen suhteen, mitä liiallisen häirinnän estämistä koskevalla säännöksellä on tarkoitettu suojata. Pykälä on tullut voimaan lailla 1045/1996. Laki perustuu lakialoitteeseen (LA 4/1995 vp), jonka tarkoituksena oli virkistyskalastuksen edellytysten parantaminen. Kalastuslain 11 §:n 2 momentti ei kuitenkaan sisältynyt lakialoitteeseen, vaan täysistuntokäsittelyssä hyväksytyn ehdotuksen mukaisesti vasta suuren valiokunnan mietintöön (SuVM 1/1996 vp), eikä perusteluja tältä osin ole.
Hallitusmuodon 8 §:n (969/1995) 1 momentin, 1.3.2000 lukien Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentin, perusteella on jokainen turvattu muun muassa yksityiselämän ja kotirauhan osalta. Hallitusmuodon 16 a §:n (969/1995) 1 momentin (Suomen perustuslain 22 §) mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkiseen valtaan kohdistuvana velvoite koskee niin lainsäädäntöä kuin hallintoa ja lainkäyttöäkin. Perustuslakivaliokunnan mukaan tulkintavaihtoehdoista, jotka ovat lain nojalla perusteltavissa, tulee valita sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksientarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot (PeVM 25/1994 vp s. 4). Tämän vuoksi kalastuslain 11 §:n 2 momenttia on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu liiallinen häirintä voi kohdistua myös kotirauhaan.
Lähtökohtana on pidettävä, että kalastuksen harjoittamisesta aiheutuvaan haittaan tai häiriöön tulee puuttua valvonnallisin ja viime kädessä rikosoikeudellisin keinoin. Tämä koskee myös kotirauhaa häiritsevää kalastusta. Jos kuitenkin kalastusta asianomaisessa kohteessa ei olennaisilta osin voi harjoittaa turvautumatta kotirauhaa rikkoviin kalastustapoihin, on siitä aiheutuvaa häirintää pidettävä kalastuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla liiallisena.
Kuten valituslautakunta on päätöksessään todennut ja asiakirjoista muutoinkin ilmenee, J.S:nasuinrakennus pihapiireineen sijaitsee kapean salmen äärellä lähellä rantaa. Rannassa on kaksi laituria. Lisäksi salmen ylitse on rakennettu kapea silta. J.S:n perheineen käyttämä sauna sijaitsee rannassa sillan vieressä. Laiturit ja silta sijaitsevat niin lähellä J.S:n asuinrakennusta, että ne on luettava pihapiiriin kuuluviksi.
Valituslautakunta on järjestänyt asiassa suullisen käsittelyn, jossa on kuultu todistajia. Lisäksi valituslautakunta on toimittanut katselmuksen. Asiassa saadun selvityksen, muun muassakalastuksenvalvojan valvontaraporttien ja todistajankertomusten, mukaan viehekalastusta on harjoitettu J.S:n pihapiirissä ja sen tuntumassa. Toiminta on ollut jatkuvaa toistuen jopa useita kertoja viikossa. Kalastajien veneitä on kiinnitetty pihapiiriin kuuluviin laitureihin ja siltaan. On myös tunkeuduttu pihamaalle ja kalastettu sieltä käsin. Seikkoja, joiden nojalla selvityksen oikeellisuutta olisi syytä epäillä, ei ole ilmennyt. Kalastuksesta aiheutunutta häiriötä valituslautakunnan päätöksessä tarkoitetulla, haettua suppeammalla vesialueella on näin ollen pidettävä kalastuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla liiallisena. Viehekalastus sanotulla alueella on siten tullut kieltää valituslautakunnan päätöksen mukaisesti.
Valituslautakunta ei ole hyväksynyt J.S:n valitusta kokonaisuudessaan, vaan on hakemuksesta poiketen jättänyt kiellon määräämättä päätöksessään mainituille osille hakemuksessa tarkoitettua aluetta. Lisäksi valituslautakunta on määrännyt kiellon määräajaksi. Tämän vuoksi valituslautakunnan J.S:lle hänen oikeudenkäyntikuluistaan korvaukseksi määräämää 20 000 markkaa voidaan pitää kohtuullisena.
Kun muutoin otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä valituslautakunnan ratkaisu ja sen perustelut, valituslautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole syytä.
Ajan kulumisen vuoksi kiellon voimassaoloaikaa on tarpeen muuttaa edellä ratkaisuosassa mainitulla tavalla.
2. Asian näin päättyessä hylätään J.S:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Pirkko Lundell, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Petri Leinonen.
Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ilmari Ojasen lausunto:
"1. Hyväksyn työvoima- ja elinkeinokeskuksen valituksen siltä osin kuin siinä on vaadittuvalituslautakunnan päätöksen kumoamista. Asiassa tehdyt valitukset enemmälti hyläten kumoan valituslautakunnan päätöksen ja palautan asian Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle, jonka tulee ottaa J.S:n hakemus uudelleen käsiteltäväkseen hänen kieltovaatimuksensa tueksi esittämiensä muiden kuin kotirauhan häirintään tukeutuvien kieltoperusteiden ratkaisemiseksi.
2. Kumoan valituslautakunnan päätöksen myös siltä osalta kuin työvoima- ja elinkeinokeskus on velvoitettu maksamaan muutoksenhakijalle korvausta tämän oikeudenkäyntikuluista.
Perustelut:
1. J.S. on tehnyt Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle kalastuslain 11 §:n 2 momentin mukaisen hakemuksen, jossa hän on pyytänyt, että viehekalastus hänen Kirkkonummen kunnan Hirsalan kylässä omistamallaan vesialueella kielletään. J.S. on perustellut hakemusta sillä, että toistuvasti oli jouduttu pyytämään kalastuksenvalvojalta virka-apua, koska viehekalastajat tulevat aivan asunnon rantaan kalastamaan eivätkä kehotuksista huolimatta poistu pihapiiristä. Viehekalastus alueella häiritseekotirauhaa.
Kalastuslain 11 §:n 2 momentin mukaan vesialueella, jolla tavanomaista tehokkaamman kalakannan hoidon tulosten turvaaminen, petokalojen tärkeiden kutualueiden suojeleminen tai liiallisen häirinnän estäminen taikka merilintujen pesimisen turvaaminen pesimäaikana sitä edellyttää, maaseutuelinkeinopiirin on kiellettävä lain 8 §:ssä tarkoitettu viehekalastus.
Kuten kalastuslain 11 §:n 1 momentti myös pykälän 2 momentti on tullut voimaan lailla 1045/1996. Kalastuslain 11 §:n 2 momentti ei sisältynyt lain perusteena olevaan lakialoitteeseen (LA 4/1995 vp) vaan vasta suuren valiokunnan mietintöön (SuVM 1/1996 vp), eikä perusteluja tältä osin ole. Momentin sijainnista säädöksessä ja momentin sanamuodosta kuten sanojen "liiallisen häirinnän estäminen" asemasta kalojen ja lintujen elinolosuhteita koskevassa lauserakenteessa voidaan kuitenkin päätellä, että kiellon perusteena tulevat kysymykseen lähinnä vain kalastuslain 1 §:ssä mainitut kalataloudelliset ja luonnonsuojelulliset tavoitteet, joihin lain 11 §:n 1 momentissakin viitataan.
Vesialueilla käyttäytymisestä, muun muassa ranta-asukkaiden viihtyvyyden kannalta, säädetään kalastuslain 39 §:ssä. Lainkohdan mukaan kalastusta harjoitettaessa on vältettävä kaikkea sellaista, joka voi aiheuttaa rannan omistajalle tai haltijalle tarpeettomasti haittaa tai häiriötä. Lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta ei saa ilman erityistä oikeutta harjoittaa niin lähellä toisen asuttua rantaa, laituria, uimarantaa, jäätietä tai muuta niihin verrattavaa aluetta, että siitä aiheutuisi tuollainen seuraus. Näiden säännösten, kuten muidenkin kalastusta koskevien säännösten ja määräysten, valvonta kuuluu kalastuslain 96 §:n 1 momentin sekä työvoima- ja elinkeinokeskuksista annetun lain 3 §:n perusteella muun muassa työvoima- ja elinkeinokeskuksille.
Tarpeettoman häiriön tai haitan aiheuttaminen kalastusta harjoitettaessa säädetään lisäksi rangaistavaksi kalastuslain 107 ja 108 §:ssä. Haitan tai häiriön aiheuttaminen kotirauhan suojaamassa paikassa, muun muassa pihapiiriin tunkeutumalla, säädetään rangaistavaksi rikoslain 24 luvun 1 §:ssä.
J.S:n hakemuksensa perusteiksi esiin tuomat asuinympäristön häirintänä ilmenevät seikat eivät ole sellaisia luonteeltaan kalataloudellisia tai luonnonsuojelullisia syitä, joiden perusteella kalastuslain 11 §:n 2 momentin mukainen kielto voidaan määrätä. Ihmisten asuinympäristölle aiheutuvan haitan tai häiriön muodossa ilmenevään kalastuksen harjoittamiseen, kuten tässä, tulee puuttua valvonnallisin ja viime kädessä rikosoikeudellisin keinoin. Koska J.S. on kuitenkin esittänyt hakemuksensa tueksi myös kalataloudellisia ja luonnonsuojelullisia syitä, hakemusasia on tarpeen ratkaista myös näiden perusteiden osalta.
2. Oikeudenkäynnin, joka on alkanut työvoima- ja elinkeinokeskuksen hylättyä J.S:n hakemuksen, ei ole katsottava aiheutuneen työvoima- ja elinkeinokeskuksen virheestä. Tämän vuoksi sekä ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentin ei ole kohtuutonta, että J.S. joutuu pitämään asiaa valituslautakunnassa käsiteltäessä hänelle syntyneet kulut vahinkonaan.
Siltä osalta kuin J.S:n vaatimus hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on hylätty, olen samaa mieltä kuin enemmistö."